Avaimet kauniisiin sisustuskuviin

Rakastatko sisustamista ja inspiraatioiden jakamista? Ehkä haluat aloittaa sisustusaiheisen blogin tai vain julkaista somessa upeita kuvia omasta kodista?

Tein sinua varten tämän postauksen, jossa käsittelen tiivistetysti sisustuskuvaamisen periaatteita vasta-alkajille.

Koska kaikilla ei ole käytössä järjestelmäkameraa, otan huomioon myös puhelimella kuvaamisen mahdollisuudet…

1. Valo

Sisustuskuvaamisen tärkein elementti. Ilman valoa, ei ole kuvaa. Valon määrä ja laatu ovat merkittäviä kuvaan vaikuttavia tekijöitä. Luonnonvalo on valoista kaunein, sen lähteenä voi olla aito luonnonvalo tai keinotekoisesti tuotettu valaistus.

Puhelin

Vältä salaman käyttöä! puhelimesta suoraan kohdistuva salamavalo ei tee kuvalle oikeutta. Kuvaa päivänvalon aikaan, hyödynnä ikkunoista tuleva valo ja maksimoi valon määrä (verhot sivuun, kaihtimet ylös). Mahdollisuuksien mukaan asettele kuvattava kohde lähemmäksi valoa (esimerkiksi kuvauksen ajaksi voit siirtää pienempiä huonekaluja, esineitä ja kuvattavaa asetelmaa lähemmäksi ikkunoita). Myös erikoisvalaisimista (luonnonvalolamput) voi rakentaa luonnollisen ja kauniin valaistuksen.

Järjestelmäkamera

Kun kuvataan sisätiloissa ja halutaan valoisia kuvia, on suunnattava katse kameran asetuksiin ja ensisijaisesti aukon kokoon (F-lukuun). Mitä suurempi aukko (pieni F-luku) sitä enemmän valoa kuvaan ehtii tallentua. Yleisesti ottaen aukko 8 (F-luku 8) on kuvan laadun ja terävyyden kannalta kultainen keskitie. Mikäli päivä on synkkä ja pilvinen, tai kuvaat niin ettei luonnonvaloa ole yhtään, aukon suurentaminen (F-luvun pienentäminen) on tarpeen. Itse hämärässä kuvatessani käytän aukkoa F 2 – 4 välillä. Tietysti hyödynnän mahdollisuuksien mukaan aina myös ikkunoista tulevan luonnonvalon. 

Suoran salaman (kameran oman salaman) käyttöä tulee ehdottomasti välttää. Mikäli käytössäsi on erilliset salamat, tarina on toinen. Itse käytän erillisiä salamavaloja lähinnä vain henkilökuvauksissa, en sisustuskuvauksessa.

Kameran ISO- arvoa säätämällä voidaan myös vaikuttaa valoisuuteen, suosittelen kuitenkin pitämään iso arvon lähellä lukemaa 100. ISO-arvon nostaminen tekee kuvaan – ei niin toivottua kohinaa ja rakeisuutta.

Yksi sisustuskuvaajan tärkeimmistä välineistä on kameran jalusta! Mitä isommalla aukolla kuvataan, sitä enemmän kamera herkistyy liikkeelle ja kuvista tulee ”tärähtäneitä”. Tämä siis koskee erityisesti sisätiloissa kuvaamista. Jalusta pitää kameran tukevasti paikallaan ja näin saat keskittyä olennaiseen. Mikäli jalustaa ei ole, tue kamera mahdollisimman hyvin muilla keinoin. Jos kuvailet paljon, laita jalustan hankinta top- listalle.

Tämä kuva on otettu hyvin synkkänä ja pilvisenä päivänä, luonnonvaloa ei juurikaan ikkunoista kajastanut. Kamerassa suuri aukko (F-luku noin 2-4), valoa lisätty vielä kuvankäsittelyssä. Pääkohteena valkoiset ruusut, sekä kynttilät. Tausta pehmenee kauniisti.

2. Sommittelu

Mieti ensin, mitä haluat kuvata. Pelkkä räpsiminen ilman ideoita ja päämäärää harvoin tuottaa toivottua tulosta. Varaa kuvaamiselle aikaa ja rauhaa. Mikäli olet stressaantunut tai inspiraatiota ei löydy, kannattaa kuvaaminen suosiolla siirtää toiseen kertaan. Kun taasen saat loistoidean ja puhkut intoa päästä kuvaamaan, tee se heti!

Kuvassa selkeys on kaunista. Aina ei tarvitse olla pelkistettyä, mutta elementtien määrän on hyvä olla maltillinen. Joskus halutaan korostaa vain yhtä esinettä/kohdetta, toisinaan halutaan tuoda esiin laajempi kokonaisuus. Oma näkemykseni on, että pieni arvoituksellisuus lisää kuvan mielenkiintoa. Harvoin otan kuvia, missä olisi näkyvillä koko huone/tila. Rajaan kuvat usein aika ”tiukasti”, niin että saan mieluisat elementit esiin ja ns. kaikki ”turha” jää pois. 

Puhelin

Kokeile erilaisia sommitteluja ja karsi pois turhat elementit. Tarkenna kohde huolellisesti. Joissakin puhelinmalleissa on käytettävissä samantyyppinen toiminto kuin järjestelmäkameroissa, eli tarkennus saadaan haluttuun kohteeseen ja muu tausta pehmentyy. Tätä toimintoa kannattaa hyödyntää sisustuskuvissa.

Myös sillä mistä suunnasta ja miltä korkeudelta kuvan otat on suuri merkitys. Kokeilemalla löydät täydellisen kuvakulman kullekkin kohteelle. Harvoin yläviistosta otettu kuva on edukseen (poikkeuksena lähikuvat esimerkiksi pöytäasetelmista, kukista yms). ”Parempi lähempänä lattiaa kuin kattoa”, voisi olla suuntaa antava ohjeistukseni.

Järjestelmäkamera

Kuvakulman ja sommittelun valinnassa pätee tässäkin samat – yllä mainitut säännöt. 

Palataan vielä Aukon kokoon, eli F-lukuun. Kun toiveena on kuvata laajempaa kokonaisuutta, kannattaa F-lukua nostaa. Suuremmalla F-luvulla (pienemmällä aukolla) kuvan syväterävyys kasvaa ja kaikki elementit näkyvät selkeinä. Myös kuvattavaan kohteeseen voi ottaa enemmän etäisyyttä, joka omalta osaltaan auttaa terävöittämään koko kuva-alaa.

Kun halutaan tarkentaa ja tuoda esiin pienempiä kokonaisuuksia ja yksittäisiä esineitä, kannattaa valita pieni F-luku (iso aukko). Näin ollen saadaan kuvia, joissa pääkohde näkyy terävänä ja muu tausta utuisesti pehmenee. Efektin voimakkuuteen vaikuttaa myös etäisyys, mitä lähempää kuvataan sitä enemmän tarkennuksen ulkopuolelle jäävä alue pehmenee.

Luonnonvaloa tulvii ikkunoista, kamerassa aukko (F-luku) ollut noin 8. Kuvassa laaja syväterävyys, kaikki elementit lähes yhtä teräviä.

3. Kuvankäsittely

Kuvankäsittely on kuvan viimeistelyn tärkeä vaihe ja parhaimmillaan sillä tehdään ihmeitä. Aivan yksinkertaista se kuitenkaan ei ole ja käsittely voi vaikuttaa kuvaan myös negatiivisesti. 

Puhelin

Vältä filttereitä! Puhelimissa on nykyään runsaasti tarjolla erilaisia kuvanmuokkausohjelmia. Näiden ohjelmien kanssa täytyy olla hyvin varovainen, mikäli ei halua pilata kuvaa. Joskus puhelimella otettuun kuvaan voidaan saada aavistus lisää valoa/kirkkautta filtteriä käyttämällä, mutta tässä pätee perinteinen – vähemmän on enemmän!

Järjestelmäkamera

Lightroom ja Photoshop ovat käyttämäni ohjelmat, kun alan kuvia viimeistelemään. Sisustuskuviin riittää usein yksinään Lightroom. Kerron lyhyesti mitä toimintoja Lightroomissa käytän, kun viimeistelen sisustuskuvia:

Aivan ensimmäisenä rajaan kuvan silmiä miellyttäväksi. Seuraavaksi suoritan linssin korjauksen (Lens Corrections), joka poistaa kuvasta mahdolliset linssin aiheuttamat vääristymät. Tämän jälkeen alan säätämään valotusta ja valkoisuutta (Exposure, Highlights, Whites). Valotuksen lisäämisessä kannattaa olla tarkka, ettei kuva ”pala puhki” eli ylivaloitu. Kun kuva on mielestäni riittävän valoisa, aloitan palauttamaan varjoja ja tummia kohtia (Shadows, Blacks) > Näin saan kuvaan kontrastia ja luonnollisuutta. Seuraavana on vuorossa värien kohennus: kirkkaat värit saattavat haalistua edellä mainittujen käsittelyjen seurauksena, joten niitä on tuotava takaisin esiin. Valitsen väripaletista sen värin, jota haluan säätää. Värejä pystyy säätämään lähes loputtomiin ja monella tapaa. Yleisimmin kuitenkin riittää, että vain hieman nostan värin saturaatiota (Saturation).

Nämä asiat ovat vain murto-osia siitä, mitä kaikkea hienoa kuville voi käsittelyssä tehdä. Näillä muutamalla pääsee kuitenkin hyvin alkuun. Kuvankäsittelyn opettelu vaatii aikaa. Itse olen oppinut vain kokeilemalla, onnistumisten ja erehdysten kautta. Ja opiskelu jatkuu edelleen…

Valotuksen säätämisen jälkeen vihreä väri jää helposti harmahtavaksi, niinpä ruusujen varsiin ja lehtiin nostin saturaatiota. Samalla ripaus värikylläisyyttä myös punaiseen sävyyn, eli ruusujen terälehtiin.

Toivottavasti tästä tietopaketista löytyi sinulle jotakin, mikä auttaa eteenpäin matkalla kohti upeita sisustuskuvia.

Kuvaamisen iloa & inspiroivaa Joulunaikaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *