Super pehmeä postaus

Joulu meni menojaan ja on aika suunnata katseet kevääseen. Tai no, jos kuitenkin saan pikkuisen palata ajassa taaksepäin, aikaan hieman ennen Joulua, kun posti toi minulle odotetun paketin…

Paketin, jonka kääreiden kätköistä paljastui mitä kaunein ja pehmoisin Sukhi- matto! Olin ihastunut. Sisältö vastasi odotuksia, jopa ylitti ne mennen tullen. Huonompi sattuma oli se, että meidän koiralla sattui olemaan juuri siihen aikaan juoksut. Jouduin siis pitkin hampain laittamaan maton kaappiin pariksi viikoksi. Aina välillä kävin kurkkimassa, että onhan se vielä tallessa ja yhtä ihana kuin se oli ensisilmäyksellä.

Se siitä aikamatkasta, palataan takaisin tähän hetkeen. Matto on päässyt pois kaapista ja löytänyt paikkansa makuuhuoneesta. Sehän sopii kuin nenä päähän. Vai mitä mieltä olette?

Tarkkasilmäinen saattaa huomata muutakin uudistusta meidän makuuhuoneessa. Aivan, sisustustyynyt ovat vaihtuneet. Sävymaailma pysyi kutakuinkin ennallaan, silti pienillä muutoksilla ilme raikastui. Tykkään!

Ihanista tyynyistä ja kevään ensimmäisistä tulppaaneista huolimatta katse kiinnittyy kutsuvan pehmeään mattoon. Mikä sitten on kaikkein parasta uudessa Sukhi- matossa? Minun mielestäni se on kosketus iholla, se hetki kun paljaat jalkapohjat uppoavat pumpulisen villan syleilyyn, mikä tunne! Niin sokeriselta kuin tämä kuulostaakin, en kaunistele.

En ole meidän kodissa ainoa, joka puoltaa uuden maton pehmoisia ominaisuuksia. Tosin tämä tarkoittaa enemmän työtä meille kaksijalkaisille, jotta matto pysyy puhtaana ja siistinä.

Itse arvostan sisustamisessa monikäyttöisyyttä ja pitkää ikää. Sukhin Khadija -matto on sopivasti sekä trendikäs, että ajaton. Tyyliltään se sopii monenlaiseen tilaan. Tämä matto voi koreilla osana rentoa ja boheemia sisustusta tai kerätä katseita skandinaavisen minimalistin kodissa. You name it!

Vielä kurkistus huoneeseen, jossa on aina kesä. Perhosten lentoa ja värien juhlaa. Tulevana viikonloppuna meillä juhlitaankin jo 4 vuotiasta. Tiedossa on myös elämän ensimmäiset kaverisynttärit.

Joulupukin toimesta neidin valtakuntaa sisustettiin pienellä leikkikeittiöllä. Testasimme myös, kuinka Khadija – matto istuu prinsessahuoneen ilmeeseen. Tästä ei enää voi leikkialusta pehmentyä!

 

∼Ihanan pehmoista tammikuuta ∼

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *