Elokuu 2017

Järven rantoja laineet huuhtelee,
puut hiljaa kuiskii ja kuuntelee,
ei metsässä enää kulkijaa.
Me katsomme jälkiä kättesi töiden,
kiittäen, kaivaten, ikävöiden.

Elokuu on viilettänyt ohitse kuin varkain. Alkusyksyn tuulet ovat tuoneet mukanaan surua, kun rakas isoäitini nukkui pois.

Kaikesta huolimatta, syksy on kaunista aikaa. Olenhan sentään syksyn lapsi, niinkuin oli Muorikin.

Ihana olla kotona – 1 vuotta

Elokuussa tuli myös kuluneeksi vuosi ensimmäisestä blogipostauksesta. En ole katunut päivääkään, että aloitin kirjoittamaan blogia. Tämän kaiken myötä on tapahtunut paljon upeita asioita. Toivon, että syksy tuo tullessaan rutkasti uusia inspiraatioita, joita saan jakaa teidän kanssanne…

Kiitos, että olette kulkeneet matkassa mukana!

Kesäkukkien aika alkaa olla muisto vain. Onneksi voi vielä kuvasta ihailla hortensioita, jotka vaihtoivat viime hetkillä väriä valkoisesta vihreään.
Maalaushommia. Pienen tytön keinutuolin ei välttämättä tarvitse olla vaaleanpunainen. Meillä väriksi valikoitui tyylikäs musta.

2 thoughts on “Elokuu 2017”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *