Neljä askelta tunnelmalliseen makuuhuoneeseen

Tässä kooste niistä asioista, joita pohdin makuuhuoneen suunnittelussa sekä toteutuksessa. Neljä tärkeää askelta, matkalla kohti unelmien makuuhuonetta…

 

  1. Valaistus

Asia numero yksi lähestulkoon aina, oli kyseessä sitten mikä huone tahansa. Makuuhuoneessa tunnelmavalaistuksen merkitys korostuu. Valonlähde johon itselläni huomio ensimmäisenä kiinnittyy on yöpöytien valaisimet. Suurehkot ja näyttävät pöytävalaisimet luovat arvokasta tunnelmaa, kunhan koko on suhteutettu sopivaksi tilaan. Ylisuuret valaisimet pienehkössä tilassa eivät ole edukseen, liian pienet valaisimet taasen hukkuvat jos tila on suuri.

Kattovalaisin on tärkeä osa kokonaisuutta, kannattaa kuitenkin miettiä mitä haluaa korostaa. Mikäli yöpöytien valaisimet ovat näyttävät, voisi katon valonlähde olla hillitympi tai toisinpäin. Meidän makuuhuoneen kattovalaisin on menossa vielä jonakin päivänä vaihtoon. Nykyinen plafondi ei ole erityisemmin miellyttänyt silmää, vaikka ei myöskään erityisemmin erotu häiritsevästi. Valaisimien vaihtuvuus on meidän taloudessa ollut tähän asti loputonta, nälkä kun kasvaa syödessä.

 

2. Värit

Makuuhuoneen värimaailmaa miettiessä tulee ensimmäisenä mieleen sana: rauhallisuus. Monelle rauhalliset värit tarkoittavat hyvin vaaleita ja haaleita sävyjä. On totta, että vaalea värimaailma voi olla todella kaunis ja seesteinen. Voimakkaat, syvät ja tunnelmalliset sävyt voivat myös olla erittäin rauhallisia. Kyse on kokonaisuudesta, tasapainosta värien kesken. Kokonaisuuteen kuuluvat siis kaikki, huonekaluista ja tekstiileistä lähtien. Värejä ei kannata pelätä, tartu vain maalisutiin ja saatat yllättyä positiivisesti. Suomalaiseen vaatimattomuuteen kuuluu, että yksi seinä tehostetaan ja muut pinnat tarkoituksenmukaisesti unohdetaan. Hillitympi tyyli ei ole vääryyttä, se voi näyttää erittäin hyvältä. Jos kuitenkin kaipaat lisää, tehosta rohkeasti kaikki pinnat, näin tunnelma syvenee ja valtaa kauniisti koko tilan.

 

dsc_0011_3-2

 

3. Tekstiilit

Kauniit tekstiilit tekevät makuuhuoneesta houkuttelevan. Ylipitkät verhot ovat nykyään tyypillinen näky ja miksipäs ei, ne luovat tunnelmasta ripauksen ylellisemmän. Tekstiileillä olen luonut meidän makuuhuoneeseen tasapainoa. Valkoiset verhot ja valkoinen päiväpeite tuovat vallitsevan sävymaailman kauniisti esiin, samalla keventäen ja raikastaen tunnelmaa. Koristetyynyissä toistuu seinien sävy, joka luo yhteenkuuluvuuden kokonaisuudelle. Kiiltäväpintaiset tekstiilit tuovat myös ylellisyyttä, jos niitä käyttää maltillisesti. Liiallinen kiilto antaa usein päinvastaisen vaikutelman.

 

4. Persoonallisuus

Niinkuin sisustamisessa aina, myös makuuhuoneessa oman käden jälki ja persoonallisuus ovat tärkeitä asioita. Parasta on antaa tunteen viedä, liikoja miettimättä. On hyvä suunnitella ja pohtia vaihtoehtoja, mutta liika yrittäminen tekee usein hallaa. Ideoita ja inspiraatiota kannattaa hakea, kuitenkin pitäen mielessä omat mieltymyksensä. Älä ajattele liikaa mitä muut ajattelevat tai mikä tällähetkellä on in. Sulje silmäsi ja kuvittele miltä unelmiesi tila näyttää. On yllättävän vaikeaa suunnitella kaikki etukäteen, mutta usein parhaimmat ideat syntyvätkin yllättäen. Toteuta ajatuksesi rohkeasti, niissä puitteissa mikä mahdollista on. Sisustaja ei ole työssään valmis koskaan, aina lopputulos ei ole sitä mitä on kuvitellut ja aina löytää uusia mielenkiintoisia vaihtoehtoja, sitten vain lähdetään kokeilemaan. Mikä tärkeintä, tee kodistasi juuri sellainen kuin olet.